Blogi: Vapaaehtoistoiminnalla tukea nuorille

16.8.2023

Hyvinkään nuorisoasuntoyhdistys ry:n Wörtti-toiminnassa koulutetaan vapaaehtoistoimijoita tukihenkilöiksi 18-29-vuotiaille nuorille. Tukihenkilöt toimivat asumisen ja arjen tukena Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla ja Riihimäellä. Itsenäisesti asuva nuori voi kaivata tsempparia, luotettavaa kuuntelijaa ja apua arjen pyörityksessä. Pienellä tuella voi saada ihmeitä aikaan. Nuoren muuttaessa itsenäisesti asumaan, tekee hän monia asioita ensimmäistä kertaa yksin ja itse. Tukihenkilön tarkoituksena on olla nuoren tukena arkisissa asioissa, koska toisinaan nuorella ei ole luontaista verkostoa. Kyse on siis tuiki tavallisista nuorista, jotka tarvitsevat arkeensa tukea.

Tukihenkilön kanssa nuori pääsee tekemään monenlaisia asioita, joista he päättävät yhdessä. Tukipari voi esimerkiksi harjoitella erilaisia arjen taitoja, kuten ruuan valmistusta, siivousta, kaupassa käyntiä, budjetointia tai vaikkapa lampun vaihtoa. Nuori voi kaivata itselleen rohkaisevaa kaveria, jonka kanssa pääsee kokeilemaan uusia harrastuksia tai harjoittelemaan esimerkiksi julkisilla kulkuneuvoilla kulkemista. Tärkeää on antaa nuorelle aikaa ja kuuntelevat korvat. Tukihenkilön ja nuoren keskinäinen tekeminen voi olla kaikkea mahdollista, mitä elämä ja arki tuovat tullessaan.

Yhdistyksemme antaa tukihenkilöille ammattilaisen tuen säännöllisesti sekä vertaisillat, joissa on aina informatiivinen sekä keskusteleva vertaistuellinen osuus. Tukipari saa käyttöönsä myös pienen käyttörahan sekä tarjoamme heille erilaisia virkistystapahtumia ja -retkiä. Me toivomme, että tukihenkilö sitoutuu vuodeksi toimintaan ja hänellä on antaa omasta ajastaan nuorelle noin 5 tuntia kuukaudessa (2 tapaamista). Tukihenkilön on oltava täysi-ikäinen, joka hallitsee itsenäisen asumisen, muuten meillä ei ole kriteerejä tukihenkilöksi haluavalle.

Tarvitsemme koko ajan uusia vapaaehtoisia toimintaan mukaan, koska nuoria on. Vapaaehtoistoiminnalla voidaan ennaltaehkäistä asumisen kriisiytymistä pienin teoin. Lähtemällä mukaan vapaaehtoistoimintaan saa osallistuja itselleen uusia kokemuksia, lisää osaamista sekä voi mahdollisesti kartuttaa opintojaan. Usein vapaaehtoistoimijat kertovat kuitenkin tärkeimpänä antina hyvän olon tunteen, jonka saa ollessaan avuksi ja hyödyksi. Vapaaehtoistoiminta on mitä mainioin harrastus, minkä ikäiselle henkilölle tahansa.

Tukihenkilöitä koulutetaan säännöllisesti. Koulutukset kestävät 3 tuntia. Lisätietoja toiminnastamme ja ilmoittautuminen koulutukseen www.hnay.fi/wortti.

Seuraavat koulutukset ovat:

  • Hyvinkää 24.10.2023, klo 18-21
  • Riihimäki 09.11.2023, klo 18-21
  • Kerava 14.11.2023, klo 18-21
  • Järvenpää 13.12.2023, klo 18-21

 Lisätietoja:

Viivi Ahde | vapaaehtoistoiminnan koordinaattori | 040 587 0002 | viivi.ahde(a)hnay.fi

Essi Pöytälaakso | toiminnanohjaaja | 040 1971 689 | essi.poytalaakso(a)hnay.fi

 

Kuvassa Viivi Ahde ja Essi Pöytälaakso