Onnensillassa kisattiin palapelirakentamisen nopeuskisat, mukana myös MM-tason pelaajia
18.3.2024
Onnensillassa järjestettiin lauantaina 16.3.2024 Palapelimestarit 2024 -kilpailu, johon osallistui 16 joukkuetta eri puolilta Suomen. Palapeliharrastajat kohtaavat toisiaan pääasiassa sosiaalisen median palapeliryhmissä, joten nyt tämän kisan myötä moni tapasi nettituttujaan ensimmäistä kertaa kasvotusten. Tapahtumapäivä kokosi peräti 142 palapeliharrastajaa yhteen. Tunnelma tapahtumassa oli yhteisöllinen ja mukava, totesi voiton vieneen Not-So-Pieceful -joukkueen edustajat yhteen ääneen.
Joukkueet muodostuivat kaiken ikäisistä kisailijoista, joukkueet olivatkin jakautuneet avoimeen- tai sukupolvetsarjan. Alkulohkojen jälkeen finaalissa toisista mittaa ottivat omien lohkojensa parhaat. Not-So-Pieceful kokosi 500 palan pelin huimaan, reilun 17 minuutin aikaan. Tuotapikaa palapelin valmiiksi saivat myös toiseksi tulleet Hymiöpalat ja Paloittelijat. Koko kolmen kärkki sai pelinsä valmiiksi lopulta kuuden minuutin sisällä.
Voittajajoukkue Not-So-Pieceful lähti kisaan ennakkosuosikkina, puolet jokuueen kokoonpanosta on edustanut Suomea vuoden 2023 MM-kisojen finaalissa Espanjassa. Loput joukkueesta treenaa myös ensi syksyn MM-kisoihin, jotka järjestetään jälleen Espanjassa. Joukkueen kapteeni Emilia toimii MM-kisapelien kommenttaattorina.
Toiseksi tullut Hymiöpalat, jota luotsasi kapteeni Agnes Nappus, pelasi ensimmäisen kerran yhdessä. Joukkue oli positiivisesti yllättynyt omasta sijoituksestaan. Aikaisemmin pohdittu MM-kisa-ajatus saanee kisasijoituksesta lisäpontta. Joukkue oli innostunut tapaamaan kisan myötä paljon vanhoja palapelituttuja kasvotusten.
Kolmanneksi tullut Paloittelijat, saivat 500 palan pelin valmiiksi 23 minuuttiin, mikä oli vuoden 2022 kisaa viisi minuuttia nopeammin. Joukkue on edustanut Suomea Espanjan MM-kisoissa. Nämä kisat olivat kolmannet tällä kokoonpanolla, kertoi joukkueen kippari Teija Taavettila. Joukkue pohti, kuinka palapelikisailukulttuuri on kehittynyt valtavasti parin viime vuoden aikana. Kisa oli tiukka.
Päivänä aikana järjestettiin myös palapelikirpputori, missä alan harrastajat kierrättivät pelejä keskenään. Kirpputori keräsi ilahduttavan paljon ostajia ja myyjiä.
FINAALIN TULOKSET
Finaalin tulokset - Burano (500 palaa) | Joukkueen jäsenet | ||
1. | Not-So-Pieceful | 17.18 | Emilia, Kira, Emilia ja Rosa |
2. | Hymiöpalat | 20.42 | Agnes Nappus, Milka, Riina ja Heli |
3. | Paloittelijat | 23.15 | Teija Taavettila, Emilia Eloranta, Elina Lehtimäki ja Heidi Siipola |
4. | Nyt palaa kiinni | 26.05 | Susan Heikkinen, Netta Laukkanen, Jukka Sireni ja Sanna Susiluoto |
5. | Puzzlenautit | 33.28 | Joukkue ei halua nimiään julki |
6. | Palajengi Sukupolvet- ja juniorisarjan voittaja | 33.55 | Susanna Pakarinen, Sara Salonen, Salla Salonen ja Tea Reisbacka |
7. | Puuttuva palanen | 39.08 | Satu Joki-Huuki, Mare Herlevi, Senni Ryhtä ja Sini-Jatta Suonio |
8. | Palaholistit | 39.48 | Laura Åberg, Annika Sailio, Milla Allinen ja Sohvi Mäkelä |
9. | Puzzle Pancakes | 50.35 | Roosa, Ariana, Annita ja Eeva |
ALKULOHKOJEN TULOKSET:
Lohko A - Monarch Butterfly (1000 palaa) | ||
1. | Hymiöpalat | 1.33.50 |
2. | Puzzlenautit | 2.39.45 |
3. | Palaholistit | - |
Palapelikone | - | |
Tatsin Hävikit | - |
Lohko B - Finnish Summer Cottage (1000) | ||
1. | Not-So-Pieceful | 1.31.15 |
2. | Nyt palaa kiinni | 2.45.12 |
3. | Puuttuva palanen | - |
Sipulit | - | |
Palapeliystävät | - | |
PK mestarit | - |
Lohko C - Midsommar Cake (1000) | ||
1. | Paloittelijat | 2.28.50 |
2. | Palajengi | - |
3. | Puzzle Pancakes | 598 palaa |
4. | Tavan palat | 520 palaa |
Piisami | - |